sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Markkinavoimat palkkajarruna

Keskisormi pystyssä Helsingin Sanomat kirjoittaa käynnissä olevista palkkaneuvotteluista ja inflaatioarviosta ammattiliittojen palkka-ankkurina pääkirjoitussivullaan tänään. Hämmästyttävintä kirjoituksessa on taloudellisen tilanneanalyysin täydellinen puute, aivan kuin kabinettien voimapolitiikan ei tarvitsisi ottaa huomioon suhteellisten hintojen muutoksista aiheutuvaa sopeutumisen tarvetta työmarkkinoilla, siis aivan kuin markkinavoimia ei olisi olemassakaan.


Mistä suhteellisten hintojen muutoksesta hörisen? Kuluttajahinnat nousivat joulukuusta 2009 joulukuuhun 2010 kokonaista 2,9 prosenttia; Tilastokeskus: ”Kuluttajahintoja nosti joulukuussa edellisestä vuodesta eniten polttonesteiden, osakehuoneistojen ja kiinteistöjen, elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien sekä sähkön kallistuminen. Myös vuokrankorotukset, kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden, vaatteiden sekä tupakan hintojen nousu vuoden 2009 joulukuusta vaikuttivat inflaatioon.”

Hörisen siis polttonesteiden ja sähkön sekä elintarvikkeiden ja eräiden raaka-aineiden, kuten perusmetallien ja puuvillan, maailmanmarkkinahintojen noususta. Tällaiset hinnannousut ovat sekä Suomen että Euroopan päätöksenteon ulkopuolelta annettuja talouksien tarjontapuolen suhteellisten hintojen muutoksia eli tarjontashokkeja. Kaiken lisäksi Suomen poliitikot ovat päättäneet korottaa erityisesti energian, liikenteen ja asumisen veroja tämän vuoden alusta, jotka nostavat tuotantopanosten kustannuksia eli jotka ovat kotimaan työmarkkinaosapuolille kansantalouden tarjontapuolen lisäshokki.

Toimittajakouluissa ei opiskella taloustiedettä. Siksi tarjontashokit ovat lehdistölle tuntematon käsite, puhumattakaan että media kykenisi ymmärtämään niitä markkinavoimia, joita vääjäämätön sopeutuminen tarjontashokkeihin synnyttää. Siksi lehdet eivät myöskään julkaise ulkopuolista tilanneanalyysia ”mitä tämmöinen on? eihän tästä kukaan keskustele!” –tyyliin. Mutta asiaan.

Tarjontashokit ovat ongelmallisia, koska ne sinänsä ensimmäisen kierroksen vaikutuksina alentavat kokonaistuotannon tasoa ja nostavat hintatasoa eli mitattua inflaatiota. Keskuspankkien tehtävä on puolestaan rahapolitiikan keinoin estää se, että kertaluonteinen hintatason nousu ei johda inflaatio-odotusten nousuun ja toisen kierroksen palkkojen ja hintojen nousukierteeseen. Rahapoliittisessa päätöksenteossa keskuspankit siis antavat tarjontashokkien mennä läpi ensimmäisellä kierroksella. Siksi niiden tavoitteenasettelussa hintavakautta tavoitellaan keskipitkällä aikavälillä, joka yleensä on käytännössä noin kaksi vuotta, mutta joka shokin kovuudesta johtuen voi olla pidempikin.

Koska tarjontashokki on työmarkkinoiden päätöksenteon ulkopuolinen suhteellisten hintojen muutos, ammattiliittojen yritys estää reaaliansiotason nousun pysähdys ulosmittaamalla hintatason nousu palkoissa johtaa vain stagflaatioon, stagnaation ja inflaation yhdistelmään: tuotanto ja työllisyys jäävät jälkeen potentiaalisen tuotannon tasosta, mutta mitattu inflaatio vain kiihtyy, kunnes kasvanut työttömyys palauttaa järjen palkanasetantaan. Reaaliansiotason todennäköinen pysähdys tänä vuonna tarkoittaa itse asiassa sitä, että suomalainen työntekijä kantaa solidaarisesti osansa kansainvälisen rahoituskriisin siivoamisesta.

Ennen kuin keskuspankit käyttävät rahapoliittista arsenaalia, ne yleensä välittävät viestinsä markkinoille eli kommunikoivat tulevat aikeensa. Meillä jos missään pitäisi olla runsaasti kokemusta markka-ajalta kilpailukykyä rapauttavasta kustannus- ja hintakierteestä. Tilanneanalyysia ei voi esittää, koska eduskuntavaalit ovat tulossa ja koska tilanneanalyysi suosisi taas puolueita, jotka eivät ole vallassa. Siksi lehdistö viestittää vain pellekeynesiläisten totuutta, Wahlroosin "charlatanic Keynesians" the Financial Times -lehdessä 7.6.2010.

Ei kommentteja: